15.12.2010

TOINEN JOULUKUKKA

Toinen joulukukkamme on tänä vuonna joulukaktus. Minun lapsuudenkodissani oli valtava joulukaktus ja kukkiessaan se olikin mitä kaunein kukka. Se oli semmoinen kukka jota ihanilin kovasti ja täytyy myöntää että olen hieman pettynyt että sitä ei enää ole. Tosin olihan se niin valtava, että muuttoja tehdessä se oli varmasti hankala mukana kuljetettava.
Nyt ostin meille tällaisen pienen alun ja toivon, että tämä kasvaa meillä hyvin ja säilyy minun lasteni mielissä heidän kasvaessaan. Vielä pieni, mutta toivottavasti pippurinen tapaus:


Monivuotinen
Ei siedä suoraa auringonpaistetta eikä vetoa
Nuokkuvat, lehtimäiset varret ovat litteät ja hammaslaitaiset.
Versot muuttuvat vanhemmiten tyvestä ruskeiksi.
Kirkkaat punaisensävyiset tai valkoiset kukat ovat 6-7 cm pitkiä.
Heteiden kimppu ja emi tulevat näkyviin kukan keskeltä.
HUOM!! Kasvia ei saa siirrellä tai käännellä, kun kukinta on alkanut.
Kukinnan jälkeen kaktus tarvitsee lepokauden jolloin sitä kastellaan niukasti.
Kesällä kasvi voidaan siirtää ulos varjoiseen paikkaan.
Lisätään pistokkaista.

12.12.2010

Joulukukkia

Joulu on täynnä tuoksuja. Yksi niistä tuoksuista on hyasintin tuoksu. Se on sellainen tuoksu jonka tunnistaisi silmät kiinnikkin ja ainakin minulla se liittyy vahvasti joulun aikaan.
Ostin keittiön ikkunalle kolme valkoista hyasinttiä ja laitoin ne pieniin lasimaljoihin. Viime jouluna minulla oli kolme tungettuna yhteen isoon maljaan, joten jotain vaihtelua minunkin jouluilmeeseen.
Hieman tuota multaa on vielä jäänyt ruukkuihin mutta se sieltä lähtee ajan kanssa.
Ainakin viime suonna kukat kukkivat hienosti ilman multaakin, kunhan vain piti huolen että vettä on maljassa, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että sipuli lilluu vedessä.

2.11.2010

PIENIÄ HOMMIA

Kukat kuihtuneet ja paleltuneet. Tilalle havuja ja kanervia tai kallunoita. (kuvia myöhemmin)
Kuusi-aitaa leikelty ja hieman pihaa haravoitu. Tuoksuvatukat leikattu alas ja mehitähdet peitelty kunnolla.
Kasvihuone on vielä siivoamatta, mutta eiköhän sekin tässä hoidu.
Välillä jopa lumihommia tehty, mutta nyt taas lumeton maa.
Kompstia tyhjennelty jotta mahtuu sitten talven aikana kaikki jätteet lootaan. Kylläpä taas sain paljon hyvää multaa penkkeihin.

Pelargonioita koitetaan pitää hengissä talven yli ja kuinka ollakkaan epäonnistuin verenpisaran talvetuksessa jo näin alkajaisiksi. Kaivoin sen padasta ylös ja aioin istusttaa sen toiseen ruukkuun ja viedä valoisaan ja viileään paikkaan. Mites kävi: kaivoin sen kyllä ylös ja toin odottamaan istutusta, mutta unohdin sen sitten. Nyt kun muistin sen niin oli jo niin kuivahtanut, että antaa olla. Ensi kesänä siis ostan uuden verenpisaran.

Siis tällaisia syyshommia!

4.10.2010

SYKSY TULEE

Niinkuin varmaan blogin päivityksien määrästä huomaa niin syksyisin minulle iskee aina sellainen blääh olo. Tykkään syksystä paljon, mutta kun mikään ei oikein enää kasva ja kukat pitäisi leikata alas ja viedä säilöön, niin silloin tulee blääh-olo.
Sunnuntaina kuitenkin marssin taas kameran kanssa ulkona ja löytyihän sieltä vielä muutamaia väripilkkuja.

Sellainen tavallinen miniruukkuruusu, jonka olen saanut joskus aikoja sitten talvella lahjaksi, alkoikin elää ja kukkia. Keväällä siitä ei ollut oikeastaan jäljellä muuta kuin juuret ja kaksi kuivaa oksankarahkaa. Innoissani sitä kuitenkin kastelin selloin kuin muistin ja lopulta istutin sen uuteen rinteeseen ja ajattelin, että siihempähän kuolee, kun ei siinä elonmerkkejä näkynyt.
Nyt kuitenkin näin komea kukka ja paljon nuppuja.


Villiviinissä on myös todella upea syysväri. Tämä on lähtenyt oikein hyvin kasvuun uuden rinteen toisessa laidassa, jonne se istutettiin näkösuojaksi naapuriin.
Ja orvokit sen kun kukkii (huono kuvakulma)

13.9.2010

VAAHTERA-AULIO

Minulla ei ole sisäkukkia kuin yksi (kliivia), muuta nyt anoppini antoi meille vaahtera-aulion alun. Kesän se oli pihalla ja nyt olen sen jo siirtänyt sisälle. Sisälle tuotuani siihen ilmestyi nuppuja ja nyt se kukkii kauniisti. Hieman kun noita lehtiä vielä tulisi niin saisi sen näyttämään kauniin tuuhealta. Latvus on täynnä nuppuja joten en voi vielä latvoakkaan sitä.

6.9.2010

PAREMPI MYÖHÄÄN KUIN EI MILLOINKAAN

yht´äkkiä kuin jostain puskista muistin erään kukan nimen, joka hävisi minulta jokin aika sitten.
Kyseessä oli nämä kukat:
Nyt niiden nimen muistin: ne ovat SILKKIKUKKIA
yksivuotisia
punaisia, valkoisia ja vaaleanpunaisia
voidaan laitta kukkapenkkiin tai laatikkoon
Korkeus: 25cm
Kylvö: huhti-kesäkuu

3.9.2010

KULTAPALLO

Tämä sai loppukesästä uuden paikan meidän pihassa. Viikon verran taimet lojui pihamaalla juuret paljaana, kun ei vaan saanut aikaiseksi tehdä uutta penkkiä. Nyt ovat kuitenkin maassa ja ihmeen sitekeitä ovat sillä hyvin kukkivat edelleen.

Monivuotinen
korkeus 2-2,5m
Kukkimiskuukausi: heinä-syyskuu
Lehdet liuskaiset.
Puolipallomaiset, tiheän kerrannaiset, keltaiset kukat kasvavat ohuiden versojen päähän.
Runsaskukkainen.
Kukkii pitkään.
Hyvä leikkokukka
Vaatii tukemista, kaatuu todella helposti tuulisella paikalla.

26.8.2010

PIHAKÄENKAALI

Tätä kukkaa tuli aivan pieni kasa tulikellukoiden seassa, mutta jo kesän aikana levisi melkoisesti (hyvä niin) Tykkään tästäki kovasti ja on oiva maanpeitekasvi.
Tämän verran sitä tuli:
Ja nyt sitä on jo näin paljon. Kukinta parhaillaan menossa.
Pystykasvuinen.
Viininpunaiset lehdet muistuttavat neliapilaa.
Pienet, keltaiset kukat.
Leviää kylväytymällä.


Korkeus 20-40cm
Kukintakuukausi: heinä-syyskuu

HUOM:
Syötynä pieni määrä on vaaraton, runsaamin syötynä voi aiheuttaa vatsaoireita ja suurissa määrissä munuaisvaurion.

23.8.2010

PAPRIKA

Lajike on: CAPSICUM annuum Paprika 'Pusztagold'

Pitäisi kasvattaa pitkulaisia mietoja hedelmiä. Ei kovin pitkulaiselta näytä, mutta väliäkös sillä. Maku oli ihan hyvä. Mieto niinkuin lajiketiedoissa kerrottiinkin.
Paljon saadaan kerätä tätä lajiketta, sen verran on kukkia ja pieniä alkuja tulossa. 
Nämä ovat siis kasvaneet kasvihuoneessa ja toivotaan että kasvavat siellä vielä pitkälle syksyyn vaikka lämmittimen avulla.
 
 Kerättiin siemeniä jo talteen ensi vuotta silmällä pitäen.

15.8.2010

TOINEN KÄRHÖ

Ostin siis keväällä kolme kärhöä joista nyt jo toiseen on tullut kukkia. (kolmannessakin on nupput, jee)
Tämä on JALOKÄRHÖ clematis "rouge cardinal"
Monivuotinen
korkeus 300cm
vyöhyke 1-4
puolivarjo
kukintakuukausi 5-7 (tämä siis hieman myöhässä ;) )

Olen istuttanut sen parvekkeella ruukkuun, mutta kukinnan jälkeen se varmaan pitää istuttaa ulos jotta kerkeää juurtua ennen talven tuloa.

12.8.2010

TUOKSUVATUKKA

Tuoksuvatukkahan on monivuotinen ja siitä sanotaan että se kukkii edellisen vuoden versoilla. Meillä on tapana leikata oksat joka syksy aivan alas, koska emme "kasvata" tuoksuvatukkaa kukkien vuoksi, vaan pääsääntöisesti näköesteenä. Ja talvella en tykkää että niitä varrentököjä on pystyssä lumihangessa, koska paikka on sellainen jossa lapset peuhaavat lumikasoissa. Tämä on kuitenkin niin nopeakasvuinen kasvi että kerkeää hyvin jo kesäkuussa kasvamaan reilut 2metriseksi.
Jostakin syystä pensaaseen kuitenkin tulee joka vuosi muutama kukka ja kauniitahan ne ovat, sitä ei käy kieltäminen.
Tarkkana saa olla kasvin leviämisen suhteen sillä vallottaisi varmaan koko pihan jos sille vain antaisi tilaa. Ei siis passaa jättää yhtään juurenpalaa heinikkoon jos ei kasvin halua leviävän.

Tämä kuva on otettu 10.6 joten on kerennyt kasvaa tuosta jo melkoisesti:
Ja tässä tänäpäivänä kuvattuja kukkia:

9.8.2010

CUCURBITA pepo L Kesäkurpitsa 'Papaya Pear' F1

Nyt näitä alkaa kasvamaan. Muutama ollaan jo syöty ja voin suositella. Hyviä ovat ja todennäköisesti näitä kasva myös ensi kesänä pihassamme.
Ollaan istutettu kurpitsat tuollaiseen puiseen laatikkoon, jossa multaa reiluun puoleenväliin. Hyvin tuntuvat kasvavan ja lehdet olisvat todella isoja. Osan lehdistä katkaisin jotta voimaa siirtyisi itse kurpitsoihin.

Tästä lajikkeesta on ollut juttua blogissani jo aikaisemmin ja ne löytyvät kohdasta KASVIHUONE tai KASVIKSIA

2.8.2010

KUKKAA PUKKAA

Daalia:
Näiden kukkien nimi karkasi yht`äkkiä kun aloin sitä kirjoittamaan. Ovat 1-vuotisia kesäkukkia. Lahopää mikä lahopää.


En tiennyt edes omistavani tällaista. Jostain se vain kurjemiekkojen seasta nousi ja hyvä niin.
Tarhapäivänlilja:

29.7.2010

KORISTEKAALI

EDIT 2.8.2010: Tässä ne tuholaiset ovat:

Todellinen pitsilehtinen koristekaali. Pitkään olivat hyvännäköisiä ja oikein vehreitä, kunnes ötökät löysivät kaalini ja tekivät niihin omat koristeensa. HARMITTAA

24.7.2010

HOSTIA HOSTIA

Ja nyt saa taas auttaa huonomuistista. Olen nimittäin johonkin merkinnyt mitä kuunliljoja nämä ovat, mutta ovat niin hyvässä piilossa etten muista missä.
Luulisin tämän olevan sinikuunlilja (takana oleva puska on jo eri lajia): Lehdet tosin näyttävät kuvassa vähemmän sinisiltä kuin luonnossa ovat.

Tämä seuraava voisi olla?
ja tässä kolmas:

18.7.2010

KESÄ

Otin muuten käyttöön kommenttien valvonnan joten älä hätile jos komenntisi ei heti näy.
Kommentteja/vinkkejä/ajatuksia kuitenkin saa laittaa mielellään, sillä niitä on kiva lukea!
AURINKOISIA PÄIVÄ KAIKILLE!!

14.7.2010

KURJENKELLO?

Olisikohan tämä nyt se kurjenkello: Kurjenkello, Campanula persicifolia AlbaNäiden kuvien ottamisen jälkeen on puhjennut paljon uusia kukkia ja puska näyttää nyt paljon hienommalta.  Jaoin ja siirsin näitä kukkia uuteen rinteeseeni ja hyvin näyttivät lähteneen kasvuun. Levisi edellisessä paikassa tosi voimakkaasti ja annoin jo säkillisen taimia eteenpäin kun en jaksanut kaikkia istuttaa. Toivotaan että nytkin leviää ja näin ollen rehevöityy.
Kaunis kukka joka oikein "loistaa" hämärtyvässä illassa.

13.7.2010

LAMPUNVARJOSTIN JA LOBELIOITA

Hamstaara ja kierrättäjä kun olen, niin tässä taas yksi "taidonnäyte". Olen pitkään kerännyt lampunvarjostimia lähinnä niiden rautakehikoiden vuoksi. Nyt varastosta löytyi yksi lamppu, jossa oli jäljellä vielä valkoinen ohut kangas ja kaunis aaltoileva alalaita. Ei muuta kun lamppu ylösalaisin aukon kohdalle kangas, mullat sisään ja sitten kukat päälle. Kangas pitää hyvin mullat sisässä, mutta päästää liian veden läpi joten salaojia ei tarvita. Näppärää tehdä "omia" kukkaruukkuja.

Violetti lobelia on riippuvaa ja nimeltään Regatta Rose lobelia. Valkoinen on pystyyn kasvavaa jonka nimeä en tiedä.

12.7.2010

ENSIMMÄISENI

Olen aina haaveillut kärhöistä ja nyt niitä keväällä kolme ostin. Ensimmäinen on alkanut kukkimaan JEEEEEEEE!!! Lehtiä ei ole paljon ja alussa näytti, että kaksi vartta jotka siitä lähtivät olisivat naksahtaneen poikki, mutta en hennonut katkaista niitä (vaikka olisi kyllä ehkä pitänyt), kun ajattelin että kuolee koko kukka ennenkuin alkaa edes kasvamaan. Kuitenkin ne olivat elossa ja nyt tekee paljon kauniita kukkia. Kukkana on siis:
JALOKÄRHÖ clematis "the president"

monivuotinen (toivottavasti myös minulla)
Normaali kastelu
korkeus 200cm
vyöhyke 1-4
Puolivarjoinen paikka

Raasun näköinen tällain kuvassa katsottuna tuo köynnös: