12.4.2010

KEVÄT

Nyt on saapunut kevät oikein kunnolla jo Keski-Suomeenkin. Eilen huomasin pihassa kasvihuoneen reunalla, että ensimmäiset narsisit pistävät päätään jo esiin mullan alta. Ja tänään näimme ensimmäiset perhoset, (tyttöperhonen).
Ruukkuja etsiskellään ja huomenna sitten istuttelen huhtikuussa istutettavat siemenet multaan.

Viikonnloppuna olen ajatellut laittaa jo parvetetta kunnolla kuntoon. Puulaatat sinne on jo laitettu mutta muutaman pikkunarsissin istutan kaiteelle ja penkit ja pöydät paikoilleen. Olen muutamana vuotena pitänyt erivärisiä teemoja parvekkeella ja kovasti mietin että mikä olisi tämän kesän teema. Ehkä kaivelen vanhoja kankaita ja sommittelen niistä pöytäliinoja ja istuinalusia. Haaveilen myös parvekkeelle isoja jättityynyjä joissa lasten olisi mukava löhöillä. Meillä on ihan mukavan kokoinen parveke (1,5m*11m) joten sinne mahtuu jotaikin laittamaankin. Kun vain saisi tuon ukon tekemään sinne sellaiset istumet joita voisi myös käyttää säilytyslaatikkona.

Kuusiaita tuli leikattua viikonloppuna ja jonkin verran haravoitua pihaa. Tosin meidän pihassa on nurmikoilla vielä sen verran paljon lunta ettei sieltä nurmi näy vielä päiviin tai viikkoihin.

Ihanaa, kun ulkona paistaa aurinko ja tuoksuu tuore multa (minun mielestäni se tuoksuu, ei haise)

5.4.2010

HUHTIKUU

Tässä muutamia asioita joita ainakin minun pitää muistaa tehdä huhtikuussa omassa pihassani.

KYLVÄ:
maariankello
sormustinkukka
maustekirveli
kesäkurpitsa
silkkikukka

* Levitä puhdasta puutuhkaa marjapensaiden juurelle (saavat kalkkia)
* Rapsuttele ja putsaile jo kuivia kohtia pihamaalta, Kukkapenkkejä ja hiekkatietä
* Tuo kellarissa talvehtineet ruukut valoon ja lämpöön (dahliat, verenpisara)
* Puhdista rännit ja linnunpöntöt
* Pese parveke ja laita lattialankut sekä penkit paikalleen
* Leikkaa kuusiaita
* Tarkista että kasvihuone on kunnossa ja vie jo valmiiksi hyllyjä/tasoja sinne.