18.5.2011

PIIKKIKRUUNU

Jokin aika sitten hankin tosiaan sisäkukan, jolle minulla ei oikeastaan ole paikkaa, mutta nuo yksinkertaiset kukat ja jotenkin koko olemus sai minut hurahtamaan ja hankkimaan kukan.
Kukka on PIIKKIKRUUNU

Kasvi on kestävä (toivottavasti myös minulla), joka hyvässä hoidossa voi kasvaa jopa liiankin isoksi. (ehkei ole sitä pelkoa)
Kasvia lisätään pistokkaista.
Kasvissa oleva valkoinen maitiaisneste on MYRKYLLISTÄ
Mieluiten viihtyy täydessä auringossa
Tarvitsee lämpöä
Kastellaan säästeliäästi
sietää hyvin kuivaa huoneilmaa


piikkikruunu

piikkikruunun kukka

13.5.2011

ESIKKO

Siis eilen kirjoittamani teksti hävisi jonnekkin bittiavaruuteen. EN TYKKÄÄ!!!

Tässä se juttu lyhykäisyydessään kun en ihan niin pitkää juttua jaksa kirjoittaa.
Kukkapenkistä nousi esikko jonka olemassaoloa en muistanut/tiennyt. Kaunis on ja saisi levitä oikein kunnolla:
esikko 
esikko    

Ja tässä ruohosipulin uusi koti. Penkki saa pituutta lisää kunhan saan reunakiviä. Kaveriksi sipulille tulee lipstikka ja raparperi.
ruohosipuli

8.5.2011

PIHA PUUHAA

Loppu viikosta nautittu taas kauniista ja lämpöisestä ilmasta. Kasvihuonetta valmistelin kasvukaupa varten ja istutin sinne jo persiljaa. Nnäin hieman viileitten päivien ja eteenkin öiden aikaam kasvihuoneeseen voi jo istuttaa tilliä, persiljaa, retiisiä ja vuonankaalia, koska nämä kestävät myös vieman viileämpiä ilmoja.
Tillin meinaan istuttaa suoraan "kasvimaalle" koska kerkeää siinäkin ihan hyvin kasvamaan. Ruohosipuleita hieman koulin ja tein niille uuden penkin jossa saavat sitten levitä rauhassa, meillä nimittäin menee paljon ruohosipulia kesän ja talven aikana.
Lipstikka on jo alkanut kasvamaan, ja odotankin että pääsen kokeilemaan lipstikkakeittoa, jota tekivät muutama jakso sitten Raltula ohjelmassa.

viikonloppuna kävin myös ostamassa muutaman uuden perennan ja sorruin myös ostamaan yhden sisäkukan, vaikka minulla ei ole haluakaan mihin sen laitan kun emme omista, kuin yhden kukkalaudan ja se on jo täynnä. Mutta oli sen verran ihana.
Näistä ostoksista kuvia ja tarkempaa tietoa myöhemmin sillä niitä en ole kerennyt vielä kuvaamaan.

1.5.2011

KIRSIKKA KAVEREINEEN

Lumet ovat sulaneet pihasta. Joitain sipulikukkia on alkanut nousemaan mullan alta. Kasvihuone on pesty ja se odottaa uusia kesäasukkaita, Kuusiaitaa siistitty ja lehtdet haravoitu pihasta.

Jotenkin ei vain ole saanut aikaiseksi päivittää kumpaakaan blogia. Tuntuu ettei muka jaksa kirjoittaa mitään järkevää, (jos sitä järkevää teksitä muulloinkaan tulee)
Nyt kuitenkin päätin kirjoitella hieman, sillä tänään on tuullut tosi kylmästi ja lämpötilakaan ei ole hivunnut 7 astetta korkeammalle, ollut siis mainio päivä sisäpuuhiin.

Viime viikolla ukko täytti vuosia ja sai lahjaksi kirsikkapuun. Voi kuinka jo odotan sen tuottavan runsaasti satoa.
Lajike on Latvian matala.

KIRSIKKAPUU LATVIAN MATALA

Pensaskirsikka ´Latvian Matala´ on suhteellisen matalakasvuinen ja pensastava kirsikka.
Kasvaa n. 1,5-2 m
Viihtyy aurinkoisella paikalla (niinkuin muutkin kirsikat)
Makeat ja herkulliset marjat kypsyvät aikaisin; heinäkuun alussa.
Vyöhyke 1-3 (4)

kirsikka "latvian matala"

Tällä viikolla kävimme sitten kaupungissa asti ja sieltä tarttu puullemme kaveri matkaan. Minä sain jo ennakko äitienpäivälahjaksi SUKLAAKIRSIKKAPUUN.
siis ihanaa kun suklaa on jo liitetty tähän ihanaan marjaankin. Tosin en tiedä maistuuko marjoissa yhtään suklaa, mutta jo nimi on makea.

SUKLAAKIRSIKKAPUU

Suklaanruskeat ja miedosti mantelilta maistuvat makeat hedelmät.
Kestävä ja matalakasvuinen.
Kasvaa 1,5-2 metriä korkeaksi pensaaksi, jonka kasvutapa on kauniin pyöreähkö. 
Hedelmät kypsyvät aikaisin elokuussa.
Suklaakirsikka tuottaa satoa jo vuoden kuluttua istutuksesta. 
Itsepölyttävä, joten hedelmiä kypsyy, vaikkei pihalla muita kirsikoita kasvaisikaan.

kasvuvyöhyke: I-III
keskim. korkeus: 1,5-2 M
kasvupaikka: Aurinko/puolivarjo

suklaakirsikka