11.6.2009

KYLMÄÄ

.
On ollut niin kovin kylmää ettei ole ulos voinut viedä oikein mitään kukkia ja perennatkin on pitänyt suojella jottei halla olisi niitä ihan vienyt. Pihaa koitettu saada jälleen jonkinlaiseen kuntoon, mutta urakka tuntuu toivottomalta. Odottelemme pihaamme kaivuria jonka olisi tarkoitus kulkea tuosta etupihan poikki talon toiselle sivustalle. Sieltä sitten pitäisi aukaista koko talon sivusta ja laittaa uudet eristykset.
Tästä johtuen etupihalta pitäisi purkaa kaksi kukkapenkkiä. Suurin huolenaihe on mihin ne kukat niistä tunkee jottei ne jää kaivurin alle.
Nämä kaksi penkki pitäisi purkaa:

Tämä sisältää lukemattoman määrän narsissin mukuloita, akileijaa sekä jaloangervoa. Kaivuut aloitettu jo niinkuin kuvasta huomaa.


Tämä penkki taas sisältää kuunliljaa sekä kultapiiskua. Kevätesikot siirsin jo tästä pois.
Tästä taas kaivurin pitäisi repiä nuo kannot ja muutama pensas pois. Olen suunnitellut tuohon kulmaukseen ISOA kukkapenkkiä. Vietämme tosi vähän aikaa etupihalla joten isosta nurmialueesta ei ole meille niin sanotusti iloa.

Kasvihuoneessa tomaatit ja chilit jollakin mallilla ja salaatti ja pinaatti vasta pienellä alulla. Kiitos kovien pakkasöiden. Kynttilää polteltu ahkerasti kasvihuoneessa ja kasvit vielä peitelty harsoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti